Ajattelin, että voisin alkaa pitämään kertakäyttö-blogia. Poistaisin siis vanhat kirjoitukset sitä myötä, kun uusia tulee. Vanhat kirjoitukset on kirjoittanut vanha minä, joka ei juurikaan ole sama minä kuin siinä pisteessä oleva minä, joka painaa äskeisen sen hetkisen minän kirjoittaman kirjoituksen nettiin. Siksihän ei ole mitään vakuuksia siitä, että vanhat kirjoitukset vastaisivat nykyisiä näkemyksiä tai edes asioita, joita haluaisi muiden nähtävän itsensä kirjoittamina. Tyhmää läpinää, blaablaata.

Sen aikaa kirjoitus voisi kerätä tomua ja kasvaa kuin uuden minän ja kirjoituksen luomiseen kuluu aikaa. Näin tietysti tuhotaan mahdollisuus toisille, aikailaisille ja muuttuville minyyksille seurata oman aikalais-minänsä kehitystä. Näin ajan hermolla olemisesta tulisi vielä hankalampaa. Syy-seuraussuhteet olisivat arvaamattomia. Mikään ei estäisi muiden teiden valitsemista. Kun muut eivät muodosta mielipiteitä, on kaikki valta itsellä.

Mutta mitä sitten? "Ei kai mitään", sanoi hän, joka jo muuttui ennen kuin painoi "tallenna ja julkaise".

Ja jos sen unohdetun kirjoittajan substanssina olisi jokin ulkopuolinen, rajoittava tekijä, se huutaisi nyt: "nukkumaan!"