En saanut taaskaan unta, kolmen tunnin pyörimisen jälkeenkään. Alkoi vituttamaan. Päätin antaa niskuroiville aivoilleni samalla mitalla takaisin - tänä yönähän en nukkuisi yhtään. Niin valuin sohvalle katsomaan telkkaria. Sieltä tuli Ali G USAssa. Nauratti. Mutta vielä oli paljon yötä jäljellä.

Kello yksi kaivoin esille Kummelin sketsit vuosilta 1997-1999. Tupla dvd:n parissa yö varmasti kuluu. Ja kuluihhan se, makasin paikoillani seitsemän tuntia kuulokkeet
päässä, välillä hiljaa käkätellen. En muistanutkaan, että nämä uudemmatkin olivat näin hyviä. Vai olinko vain väsynyt?

Aamulla olinkin heti virkeänä katselemassa aamu-uutisia. Jälkeen kahdeksan nousin ylös ja menin tietokoneelle. Sitten se iski, koko yö syömättä ja valvoen. Koordinaatiokyvyn huononeminen näkyi selvästi ja jalat eivät oiken tahtoneet kantaa. Vaapuin sänkyyn ja pyörin hetken.

Heräsin noin kello 13 puhelimen ääneen. Perkele, autokoulu soittaa. Varmaan jotain yhtä turhaa kuin ajamattomat pimeällä ajon kurssit tai suoritettava kortin II-vaihe. Paskarahastusta sanokaa minun sanoneen. En viitsinyt vastata.

Nyt masentaa. Ulkona on pimeä ja kylmä ja märkä. Ruoka maistuu tuhkalta eikä elämä sitäkään vähää. On se ihmisen elo pelkkä lohduton, kurainen ja kuuran peittämä soratie, mitä pitää kävellä paljain jaloin. Kyllä sillon kun minä olin armeijjassa...

Minnuu ei kyllä kiinnosta pätkääkään. Jos tämä tästä vielä hyväksi kääntyy niin ihmettelen suuresti. Vaatisi nimittäin mahdottomia. Jos joku laittaisi kymmenen miljjaarrrdia nii saatas porukka naaarrrrammaan.

TERRRRVE!