Tänään se ei ollut känkky eikä kinkki. Pitkän kebab-kauden jälkeen alkoi tehdä mieli kokeilla taas, miltä rahvaan suosimien pikaruokaravintolaketjujen soosit maistuvat. Tästä hikisestä törpöjen ja ääliöiden kunnasta löytyy "Hesburger" niminen lappaamo, joka tuntuu olevan tämän lökäpöksykylän
lapsiperheiden suosiossa. Ja raksamiesten. Ja haisevien lökäpöksyjen. Etsin siis jonkun alennuskuponkinivaskan, kerään rohkeuteni ja sitten suunta heselle.
Paikka oli melko tyhjä, haisevia lökäpöksyjä ei onneksi ollut niissä määrin, että olisivat haitanneet ruokahaluani. Tilasin jonkun kerroshampurilaisaterian, jonka sai sillä kupongilla hintaan 4,90e. Kassatäti latoi soosit tarjottimelle ja ei - nämä annokset ei ainakaan tässä haisulassa ole kasvaneet yhtään. Euro lisää tiskiin ja oisin saanut kebabbilasta kolme kertaa enemmän syömistä. Noh, pöytään kuitenkin.
Muistelin, että ranskalaiset ovat täällä maan keskivertopikaruokaloita paremmat. Ja olihan ne, ei mitään nahistuneita ja vetisiä läpsyköitä niin kuin jossain ostoskeskusten rasvakeitaassa. Taino onhan tämäkin hese suuren ostoskeskuksen läheisyydessä - kolossaalisen Prisman. Ranskalaiset oli hyviä mutta kvantiteetiltaan melko vähäisiä, avataan siis hampurilainen kääreistään ja syöstään se pohjattomaan pudotukseen - mahaan (kapineen toiminnasta enemmän viime kirjoituksessani).
Hampurilainen = kunnon rasvainen lihajötkäle kahden rasvaisen sämpylän välissä. Näin siis minusta, hesen tarjoama yritys ei vastaa käsitystäni hampurilaisesta. Tämä on taas jotain lökäpöksy
siiderinlitkuttajien juonia, perkele. Jotain kastikkeita ja mössöjäkin siellä saa olla mutta hesellä siellä oli: HELVETISTI SALAATTIA. Tuo vihreä tulva lähes vyöryi housuilleni kun rapisevan paperin aukaisi. Ja ei riitä, että ne salaatinlehdykät ovat vaan salaatinlehdyköitä vaan ne on uitettu jossain valkoisessa mössössä. Onko se majoneesia vai jotain muuta, en tiedä. Minä tiedän vain lihasta. Meni se lähes elollinen, orgaaninen möykky lopulta alas ja suurimmilta vahingoilta säästyttiin. Sormet
soosissa ja ainakin puoli kiloa käytettyjä servettejä pöydällä. Eikä edes ollut mikään makuelämys. Lähinnä noista kaiken maailman litkuista tuolla välissä tulee paha olo jälkeenpäin, mitähän ne siellä oikein meille syöttävät? Luuleeko ne, ettei meitä oikeasti kiinnostaisi? Ei ne kyllä luule, vaikka meitä kiinnostaisikin. Ateria oli ihan jees, saatan taas harkita käyntiä uudestaan joskus viiden vuoden kuluttua. Siihen asti autogrilli, itämaan eksoottiset liharullavuolut ja soosikiekot vievät 6-0. Sori pikaruokalat, aina ei voi voittaa Jannen sydäntä. Eikä liioin mahaa.
Limu oli hyvää, tilasin fanttaa. Se ei ollut sitä ostoskeskusvettä, joka etäisesti maistuu jollekkin, joka saattaa olla sukua sille, jota mielessään tilasi. Ihan hyvää siis, eikä jäävuoriakaan ollut liiaksi asti. Suuren limumukin tunnistaa siitä, että kun sen juo, tulee aika avata vetoketju. Tai jos housuja edes on jalassa.
Mie lähen vessaan. Syökää hyvin,
Janne
lapsiperheiden suosiossa. Ja raksamiesten. Ja haisevien lökäpöksyjen. Etsin siis jonkun alennuskuponkinivaskan, kerään rohkeuteni ja sitten suunta heselle.
Paikka oli melko tyhjä, haisevia lökäpöksyjä ei onneksi ollut niissä määrin, että olisivat haitanneet ruokahaluani. Tilasin jonkun kerroshampurilaisaterian, jonka sai sillä kupongilla hintaan 4,90e. Kassatäti latoi soosit tarjottimelle ja ei - nämä annokset ei ainakaan tässä haisulassa ole kasvaneet yhtään. Euro lisää tiskiin ja oisin saanut kebabbilasta kolme kertaa enemmän syömistä. Noh, pöytään kuitenkin.
Muistelin, että ranskalaiset ovat täällä maan keskivertopikaruokaloita paremmat. Ja olihan ne, ei mitään nahistuneita ja vetisiä läpsyköitä niin kuin jossain ostoskeskusten rasvakeitaassa. Taino onhan tämäkin hese suuren ostoskeskuksen läheisyydessä - kolossaalisen Prisman. Ranskalaiset oli hyviä mutta kvantiteetiltaan melko vähäisiä, avataan siis hampurilainen kääreistään ja syöstään se pohjattomaan pudotukseen - mahaan (kapineen toiminnasta enemmän viime kirjoituksessani).
Hampurilainen = kunnon rasvainen lihajötkäle kahden rasvaisen sämpylän välissä. Näin siis minusta, hesen tarjoama yritys ei vastaa käsitystäni hampurilaisesta. Tämä on taas jotain lökäpöksy
siiderinlitkuttajien juonia, perkele. Jotain kastikkeita ja mössöjäkin siellä saa olla mutta hesellä siellä oli: HELVETISTI SALAATTIA. Tuo vihreä tulva lähes vyöryi housuilleni kun rapisevan paperin aukaisi. Ja ei riitä, että ne salaatinlehdykät ovat vaan salaatinlehdyköitä vaan ne on uitettu jossain valkoisessa mössössä. Onko se majoneesia vai jotain muuta, en tiedä. Minä tiedän vain lihasta. Meni se lähes elollinen, orgaaninen möykky lopulta alas ja suurimmilta vahingoilta säästyttiin. Sormet
soosissa ja ainakin puoli kiloa käytettyjä servettejä pöydällä. Eikä edes ollut mikään makuelämys. Lähinnä noista kaiken maailman litkuista tuolla välissä tulee paha olo jälkeenpäin, mitähän ne siellä oikein meille syöttävät? Luuleeko ne, ettei meitä oikeasti kiinnostaisi? Ei ne kyllä luule, vaikka meitä kiinnostaisikin. Ateria oli ihan jees, saatan taas harkita käyntiä uudestaan joskus viiden vuoden kuluttua. Siihen asti autogrilli, itämaan eksoottiset liharullavuolut ja soosikiekot vievät 6-0. Sori pikaruokalat, aina ei voi voittaa Jannen sydäntä. Eikä liioin mahaa.
Limu oli hyvää, tilasin fanttaa. Se ei ollut sitä ostoskeskusvettä, joka etäisesti maistuu jollekkin, joka saattaa olla sukua sille, jota mielessään tilasi. Ihan hyvää siis, eikä jäävuoriakaan ollut liiaksi asti. Suuren limumukin tunnistaa siitä, että kun sen juo, tulee aika avata vetoketju. Tai jos housuja edes on jalassa.
Mie lähen vessaan. Syökää hyvin,
Janne
Kommentit